29.3.2013

Terveellinen ruokavinkki kiireiselle

Oon tässä erityisesti tällä viikolla ollut tosi kiireinen töiden takia, joten on vaikea yrittää pysyä normaalissa ruokailurytmissä. Oon kuitenkin jo sen verran tottunut tiettyyn rytmiin, joten oon yrittänyt kehitellä sellaisia ruokia, joiden avulla pystyn pysymään tässä rytmissä. Yritinkin kehitellä sitten jotain sellaista kasvispitoista, nopeasti valmistuvaa ruokaa ja keksinkin tosi hyvän makuisen ruoan, jota pystyy muunnella ihan mihin suuntaan tahansa!

Tässä on kuvia muutamasta esimerkki ateriasta. Eli annoksen perusrunkona on porkkanaa, kaalia, tomaattia, sipulia ja kidneypapuja. Ainekset vain pilkotaan ja paistetaan pannulla. Jujuhan on siinä, että ainekset voi jo edellisenä päivänä pilkkoa ja mahdollisesti jopa paistaa. Sitten vain pitää kehitellä syökö lisäksi kalaa, kanaa vai lihaa. Itse tykkään käyttää tonnikalaa, koska se pitää hyvin nälkää ja se vaatii vain lämmittämisen. 

Ruoan sekaan sopii hyvin myös esim. turkkilainen jugurtti. Sen avulla ruoka ei ole niin kuivaa ja koostumuksesta tulee ainakin omasta mielestä kivempi. 


By: Jessica

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

flerror3messageInvalid Content-Type.