2.8.2013

Terveellinen versio mustikkapiirakasta

The good morning- blogista löysin herkullisen näköisen mustikkapiirakkaohjeen ja sehän pääsi heti kokeiluun synttäreitä varten. Kavereita oli tulossa seuraavana päivänä juhlistamaan mun synttäreitä ja osa meistä onkin jonkinlaisella terveyskuurilla, joten mikä olisikaan parempi valinta juhliin kuin terveellisempi versio klassisesta piirakasta! Maku oli mielestäni tosi hyvä ja valmistus super helppoa, joten suosittelen kokeilemaan!


Mustikkaproteiinipiirakka
1dl ruisjauhoja
1dl kaurahiutaleita
60g (2dl) proteiinijauhetta
1tl kardemummaa
1tl leivinjauhetta
1/2tl suolaa
2 munaa
2 banaania
1/2dl vettä
1/2dl maitorahkaa

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Muusaa eri kulhossa banaanit ja lisää munat, vesi ja rahka joukkoon. Yhdistä märät aineet kuiviin ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Lisää päälle tuoreita mustikoita reippaalla kädellä. Paista hieman vahaa 30min. Anna muhia jääkaapissa muutaman tunnin, mutta mieluiten yön yli.

Piirakan voi nauttia kastikkeen kanssa, joka syntyy, kun sekoitat keskenään maitorahkaa, maitoa ja makeutusta.

By: Jessica

1 kommentti:

  1. Tätä täytynee kokeilla! Herkulliselle näyttää :) Eikä kovin vaikeallekaan.

    VastaaPoista

flerror3messageInvalid Content-Type.