22.1.2014

Mantelivoi testauksessa

Viime aikoina maapähkinävoi on saanut edukseen jos jonkinmoista hehkutusta ja siitä tuntuvat tykkäävän ihan kaikki. Itse tunnun olevan kuitenkin poikkeus, koska mielestäni se on ihan hirveän makuista! Olen yrittänyt etsiä vinkkejä siitä, mihin sitä voisi laittaa ja tulokseksi olen saanut ne klassikot: banaanin päälle, maustamattomaan jugurttiin, rahkaan jne. Lopputuloksena ruoka on kuitenkin maistunut ihan tunkkaiselta ja pähkinävoi on jäänyt lautasen reunalle.

Noh, olen kuitenkin jatkanut etsintöjä, jotta saisin lautaselle lisää hyviä rasvoja ja jotain vaihtelua niihin perinteisiin makuihin. Nyt voinkin sitten ylpeänä mainostaa, että ongelmaan on löytynyt ratkaisu: mantelivoi. Se on ihan todella hyvän makuista ja soveltuu moneksi. Ehkä lempparini on tällä hetkellä käyttää sitä välipalan yhteydessä: rahkaa, raejuustoa, vähän hunajaa tuomaan makua, pilkottua banaania ja lopuksi nokare mantelivoita kruunaamaan kokonaisuuden. Taivaallista!


 Mutta mitkä ovat sitten niitä mantelivoin hyötyjä hyvien rasvojen lisäksi? Itsekin päätin tutustua niihin vähän tarkemmin ja jakaa ne myös teille. Alla olevassa listassa on mantelivoin hyödyt verrattuna maapähkinävoihin.

  • Mantelivoissa on enemmän E-vitamiineja kuin maapähkinävoissa. 1rkl:ssa mantelivoita on 27% päivittäisestä tarpeesta
  • Mantelivoissa on enemmän magnesiumia. Magnesium taas edistää hermoston toimintaa, helpottaa lihasten supistumista, auttaa muodostamaan tervettä luukudosta ja tukee aineenvaihduntaa.
  • Mantelivoissa on suurempi rautapitoisuus
 Muita terveyshyötyjä:
  • Hyväksi sydämelle
  • Alentaa verenpainetta
  • Sisältää hyviä vitamiineja: Kalsiumia, Kaliumia ja Magnesiumia
  • Hyvä vaihtoehto makeannälkään. 
  • Sopii hyvin ihmiselle, joilla on diabetes, sillä se ylläpitää verensokeria
  • Paljon proteiinia ja kuitua
 Lähteet täältä ja täältä

 Mantelivoissa on siis paljon hyviä terveyshyötyjä. Ainoa miinuspuoli, mitä tässä viime päivinä olen huomannut, on liian herkullinen maku. Koko ajan tekisi mieli käydä jääkaapilla ja syödä suoraan purkista. Toisaalta ehkä tämänkin voi kääntää positiiviseksi asiaksi: itsekuri kasvaa. Nyt vaan kaikki sitten Life:en hakemaan oma purnukka ja testaamaan! 

T: Jessica

2 kommenttia:

  1. Aion kokeilla tuota mantelivoita kuulostaa niin hyvältä.Mitä tuollainen purkki maksoi?-Ritva

    VastaaPoista

flerror3messageInvalid Content-Type.