17.1.2014

Aamupalavinkki

Kuten olen täällä blogin puolella useasti hehkuttanut, aamupalan valmistus ja sen syöminen ovat päiväni lempi kohokohtia ja myös viimeisenä mielessä illalla. Varaan aina aamiaiselle aikaa vähintään 15 minuuttia, jotta pääsen rauhassa nauttimaan ja edes hetkeksi hengähtämään kiireisten aamutoimien keskellä.

Vaikka aamupalan suunnittelu onkin niin mukavaa ja vaihtelu virkistää, minulla tapaa olla kausia, jolloin syön joka aamu ihan samaa aamiaista. Tämän tapainen käytäntö toisaalta näkyy myös muilla elämäni osa-alueilla: kun olen todennut jonkin hyväksi, pitäydyn siinä pitkän aikaa. Tätä voisi kutsua myös kaavoihin kangistumiseksi, mutta olen todennut käytännön hyväksi, joten mitäpä sitä vaihtamaan.


Ajattelin nyt jakaa teille minun tämän hetkisen lemppari aamiaisen. Tämä on niin hyvää, että sen syöminen riittää syyksi nousta aamulla sängystä. Eli 1dl kaurahiutaleita keitetään 2 dl mantelimaitoa (Alpro). Mantelimaito tuo sen verran makua, ettei suolaa, kanelia tai muitakaan mausteita tarvita. Puuron päälle ladotaan pari rkl raejuustoa, pilkotaan 1/3 isosta banaanista tai puolikas pienestä ja lisäksi vielä jäisiä mustikoita. Pakastekylmät mustikat ovat oiva vaihtoehto sulaneille, sillä näin vältyt siniseltä suulta esim. koulupäivänä.


Nautinnollisia hetkiä puuron parissa!

T: Jessica

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvälle! Täytyykin koittaa tuota Alpron mantelimaitoa puuron tekemiseen, kiitos vinkistä :)

    http://stylebysuvis.blogspot.fi/

    VastaaPoista

flerror3messageInvalid Content-Type.