3.5.2013

Browniet

Vappuaaton kunniaksi päätin tehdä perinteisiä brownieita. Täytyy kyllä sanoa, että kaikista jälkiruoista browniet ovat varmaan niitä, joihin itsellä on suurin heikkous ja joiden syömistä pitää jatkuvasti yrittää rajoittaa ettei koko vuoallinen mene saman illan aikana. Browniet ovat myös sellaisia, joiden valmistus aiheuttaa itselle monesti eniten turhautumisen kokemuksia, kun leivonnaiset ovat uunissa vähän turhan pitkään ja koostumuksesta tulee liian kuiva. Tykkään jättää ne jopa vähän liian raa'aksi, jolloin ne ovat seuraavana päivänä vielä ihanan meheviä ja pehmeitä.


Browniet:
100g voita
2 munaa
2,5dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
3/4dl kaakaojauhetta
1/2-1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
80g tummasuklaata rouhittuna (itse käytin fazerin sinistä)

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon. Lisää voisula ja rouhittu suklaa. Kaada seos esim. suorakaiteen muotoiseen vuokaan. Paista noin 15 min. Anna jäähtyä ja leikkaa neliöiksi. Nauti sellaisenaan tai esim. vaniljajäätelön kera.

By: Jessica

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

flerror3messageInvalid Content-Type.