Yleensä en ole ollut kovinkaan suuri suolaisten piirakoiden ystävä, mutta täytyy sanoa, että tämä piirakka sai minut melkein muuttamaan käsitystä asiasta. Kuvat voivat herättää ennakkoluuloja, sillä kaikilla ei tulisi heti mieleen yhdistää lohta ja kesäkurpitsaa, mutta voin luvata, että tämä yhdistelmä toimii. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!
Lohi-kesäkurpitsapiirakka avocado-ruisjauhopohjalla:
Pohja:
1 avocado
1 muna
2,5dl täysjyvävehnä- tai ruisjauhoja
1tl suolaa
Mausteita oman valinnan mukaan
Täyte:
Kesäkurpitsaa
graavi- tai kylmäsavulohta
Kuorrute:
1dl raejuustoa
1 valkuainen
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pohja: muusaa avocado mössöksi ja lisää joukkoon muna ja mausteet. Sekoita. Lisää jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina öljyttyyn tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Paista pohjaa uunissa n. 7min. Täyte: Pilko kesäkurpitsa paloiksi ja paista pannulla (sen verran, että palat pehmenevät ja kuumenevat). Pilko lohi paloiksi. Laita täytteet pohjan päälle. Kuorrute: Sekoita raejuusto ja valkuainen keskenään ja levitä täytteen päälle. Paista uunissa noin 25min.
By: Jessica
Pitää ostaa aineita ja kokeilla tehdä tuota sinun piirakkaa.On aivan vesi kielen päällä-Ritva
VastaaPoistaKannattaa kyllä kokeilla, oli nimittäin aikamoista herkkua! :)
Poista