5.12.2013

It's beginning to look a lot like Christmas

Mikä voisi tuodakaan enemmän joulumieltä, kuin joulutorttujen ja pipareiden leipominen "It's beginning to look a lot like Christmas" ja muiden joulubiisien soidessa taustalla. Kaiken lisäksi pihalla sataa lunta, vihreä nurmikko muuttuu valkoiseksi ja kynttilät sytytetään päälle jo päivällä. Täydellistä!


 Tänä vuonna päätin vaihteluksi kokeilla uutta hilloa joulutorttuihin: omena-kanelimarmeladia. Jos sitä voisi yhdellä sanalla kuvailla, se olisi herkullinen. Se oli jotain niin täydellisen herkullisen makuista, että olisin voinut lusikalla syödä koko purkillisen yhdeltä istumalta!


Hillon lisäksi vaihtelua torttuihin tulee, kun otat piparkakkumuotilla suoraan paloja voitaikinasta ja laitat hilloa taikinan keskelle.


 Miksi pipareita pitää erikseen paistaa, kun raaka taikina on itsessään niin jumalaisen hyvää!


By: Jessica

24.11.2013

Terveelliset rahkakorvapuustit

Jouluun kuuluu pipareiden, joulutorttujen ja glögin ohella myös pulla. Sellaiset ihanan maukkaat ja pehmeät rusinapullat ovat parhaita! Pullaa tulee harvemmin kuitenkaan tehtyä, koska se vaatii kovan työn ja sitä varten pitää aina varata paljon aikaa - mitä ei tunnu nykyään helposti löytyvän. Mitäpä sanoisit, jos ongelmaan olisi löytynyt ratkaisu - ja vieläpä terveellisempi ratkaisu? Jokin sellainen, joka vie ainoastaan puoli tuntia, ei sisällä rasvaa, valkoista jauhoa eikä oikeastaan yhtään lisättyä sokeria. Idean tähän sain Kaisan blogista, jossa on alkuperäinen resepti. Itse vähän muuntelin reseptiä ja tein puolikkaan annoksen. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!


 Rahkakorvapuustit : (7kpl)
2 valkuaista
125g maitorahkaa
makeutusta oman maun mukaan (esim. stevia, hunaja)
1/2 banaani
1,5dl spelttijauhoja (täysjyvävehnäjauhot käyvät varmasti myös)
0,5tl leivinjauhetta
1/4tl soodaa
3/4tl kardemummaa
1tl kanelia
ripaus suolaa

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita valkuaiset kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella, kunnes seos on vaahtoutunut. Lisää rahka ja makeutus ja vatkaa pienellä teholla ainekset sekaisin. Muusaa banaani ja lisää se seokseen. (Ota makeutusta lisätessäsi huomioon, että banaani tuo lisämakeutta). Yhdistä kuivat aineet keskenää ja lisää ne märkiin. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Annostele taikina muffinivuokiin. Paista noin 20 min.

Huom! Suosittelen laittamaan vuoat muffinssipellin syvennyksiin. 


By: Jessica

18.11.2013

Joulufiilis

Joulukuu alkaa pikkuhiljaa häämöttämään ja alkaa olla se aika vuodesta, kun on ihan luvallista kuunnella joululauluja ja syödä pipareita. Sunnuntai ei ollut vielä ihan täysin jouluteemainen, mutta osaksi kuitenkin. Tehtiin ja syötiin Annikan kanssa vuoden ensimmäiset joulutortut ja ai että ne olivat hyviä! Tunnustus: söin heti viisi. 5 kpl! Niin ja tottakai teemaan liittyi glöki. :)


 Valmiista joulutortuista ei valitettavasti ehtinyt ottaa kuvia - ne meni parempiin suihin!

By: Jessica

17.11.2013

Zelected by Houze

Sain olla viime perjantaina mukana kokemassa jotan aivan uudenlaista, nimittäin meillä kotona vietettiin ensimmäistä kertaa sisustuskutsuja. Merkin edustaja tuli sisustustavaroineen meille kotia, asetteli ne kauniisti ympäri olohuonetta ja kertoi niistä. Merkin nimi oli Zelected by Houze ja merkin kotisivuille pääset painamalla tästä. Olihan siellä vaikka mitä kivaa ja osa sopi omaan makuun todella hyvin. Opiskelijana piti kylläkin tyytyä vain katselemaan. 

Kuvamateriaalia ei nyt kovin paljon ole tavaroista - ruokaintoilijana keskityin tietenkin tarjoilujen kuvaamiseen!


Ohje muffinsseihin löytyy täältä.


 Tässä on ehkä mun pahin joulupahe: pipareita appelsiinituorejuustolla. Syntisen hyvää!!


By: Jessica

14.11.2013

Viiden tähden illalliset

Kaikki tietävät varmasti tv:stä tulleen ohjelman "neljän tähden illallinen", ja inspiroituneena siitä, päätimme neljän kaverini kanssa järjestää tämän pimeän syksyn piristykseksi viiden tähden illalliset. Ne, joille ohjelma on vähän tuntemattomampi, niin periaatteena on, että jokainen vuorollaan kokkaa alku-, pää- ja jälkiruoan ja järjestää jotain ohjelmaa. Eilen oli ensimmäisen kokin vuoro ja täytyy sanoa, että rima nostettiin heti alkuun aika korkealle.


 Alkuruoaksi oli suolaisia tuulihattuja ja ruissipsejä.


Pääruoaksi feta-punasipulisalaattia sekä lasagnea.


 Jälkiruoka oli todella herkullinen! Valkuais-kermavaahtoa, jossa oli paahdettuja sokerimanteleita.


 Illan ohjelmana oli haalarimerkkien ompelua. Jippii, vihdoinkin meillä on ne! :)


Ens viikon keskiviikkona olisi sitten tiedossa seuraavat illalliset. Saa nähdä, mitä silloin on tarjolla! :)

By: Jessica

12.11.2013

Sitruuna-marenkipiirakka

Sitruuna-marenkipiirakka on klassinen jälkiruoka erityisesti Amerikassa, mutta täällä Suomessa siihen harvemmin törmää. Sitruunaa tunnutaan muutenkin käytettävän melko vähän, vaikka sillä saisi luotua aivan mahtavia, herkullisia ja raikkaita jälkiruokia! Itse olen ihan muutamia kertoja ainoastaan käyttänyt sitruunaa leipoessa, enkä kyllä tiedä miksi. Päätinpäs nyt viikonloppuna sitten repästä ja valmistaa tämän kehutun ja klassisen jälkiruoan - sitruuna-marenkipiirakan.


Sirtuuna-marenkipiirakka
Pohja:
4dl vehnäjauhoja
110g voita
0,5tl suolaa
Täyte:
4 keltuaista
1tlk (397g) kondensoitua maitoa
4 sitruunan kuori ja mehu
Marenkikuorrute:
3 valkuaista
vajaa 2dl sokeria
0,5tl vanilja-aromia

Vatkaa pohjan ainekset keskenään, kunnes seos on murumaista ja ainekset ovat sekoittuneet. Lisää 1rkl vettä ja sekoita hyvin. Lisää toinen rkl vettä ja vatkaa, kunnes taikina on tasaista ja sileää. Jos taikina on edelleen kuivan tuntuista, lisää vielä 1 lusikallinen vettä, mutta varo lisäämästä liikaa! Kääri taikina muovikelmuun ja jätä tunniksi odottamaan. 

Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen ja valmista täyte odottaessa. Mittaa keltuaiset, maitotiiviste sekä sitruunan mehu ja kuori lasikulhoon ja sekoita varovasti, kunnes ainekset ovat sekaisin. Jätä seos odottamaan ja tee pohja valmiiksi. Levitä taikina piirakkavuokaan ja paista 20min. Suositeltavaa olisi käyttää paistokuulia. Jos käytät niitä, paista pohjaa ensin 10min kuulilla, sitten ota kuulat pois ja paista vielä 10min.

Kaada seos esipaistetun pohjan päälle ja paista 20-30min. Täytteen tulee olla kiinteää mutta keskeltä hiukan pehmeää. Anna piirakan jäähtyä kokonaan, peitä se ja nosta jääkaappiin vähintään tunniksi mutta mielellään yön yli.

Vatkaa valkuaiset kuohkeaksi. Lisää sokeri vähitellen 2rkl kerrallaan ja vatkaa jokaisen lisäyksen jälkeen hyvin. Kun kaikki sokeri on vatkattu mukaan, lisää vanilja-aromi ja vatkaa vaahto kovaksi. Vaahto on valmista, kun pystyt kääntämään kulhon ylösalaisin, eikä täyte valu. Lusikoi marenki kylmän piirakan päälle ja varmista, että täytät sillä täytteet kokonaan. Muotoile lusikalla kuvioita marengin pintaan. Paista ppiirakka uunissa 150 asteessa  noin 20min kunnes marenki on kullanruskea ja rapea. Anna piirakan jäähtyä kokonaan ennen tarjoilua.

Vinkki! Kun alussa erottelen keltuaiset ja valkuaiset, kannattaa säästää ylijäävät valkuaiset marenkia varten, vaikka valmistaisitkin marengin vasta seuraavana päivänä.  Näin ruokaa ei mene hukkaan. :)


By: Jessica

11.11.2013

Sunnuntain herkkuja

Viikonloppu sujui väsymyksen merkeissä opiskelijaristeilyn jälkeen - ja tietenkin herkutellen. Isänpäivää voisikin tänä vuonna kuvata yhdellä sanalla: kakku. Aamu alkoi sitruuna-marenkipiirakalla ja päättyi mutakakkuun. Siinä välissä syötiin lisäksi lohivoileipä- ja täytekakkua. Lisäksi valmistin sunnuntaiaamuna pienimuotoisen brunssin.


By: Jessica

4.11.2013

Muutama välipalavinkki

Välipalahetket ovat yksi lempi hetkistäni päivässä ja normaalisti käytän ruokakaupassakin runsaasti aikaa miettien sopivia välipalavaihtoehtoja. Kriteerit ovat tarkat: pitää maistua hyvältä, sisältää sopivasti proteiineja, jotta nälkä pysyy poissa seuraavaan ruokahetkeen saakka eikä olisi pahitteeksi, jos annos näyttäisi erityisen houkuttelevalta. Päätinpäs nyt sitten jakaa muutaman herkullisen vinkin. :)

Rahka on ehdottomasti välipalavaihtoehtoni nro 1. Se sisältää riittävästi proteiinia ja pitää nälän loitolla riittävän kauan. Ja parastahan siinä on tietysti se, että sen sekaan voi lisätä kaiken maailman tilpehöörejä - oma mielikuvitus on vain rajana! Normaalisti lisään joukkoon vähän maitoa notkistamaan sitä, hunajaa tuomaan makeutusta, raejuustoa ja hedelmiä/marjoja.


 Esimerkkiannos taivaallisesta kokonaisuudesta: goji-marjoja, cacao nibsejä, kuivattuja omenoita, raejuustoa ja lisäksi paistettuja omenanpaloja.


Tässä tulee viimeisin löytöni: ruisnäkkileivät avocadolla ja balsamikastikkeella. Jos jokin maistuu taivaalliselta, niin se on sitten tämä. Ryvitä- näkkileivät ovat osoittautuneet oivalliseksi valinnaksi ja tumma balsamikastike tuo kivan makean vivahteen kokonaisuuteen.


Eri välipalavinkkejä olisi vaikka millä mitoin, mutta taidanpa jättää muutaman varastoon ensi kertaa varten. Kivaa alkanutta viikkoa! :)

By: Jessica

3.11.2013

Terveysintoilijan porkkanakakku

Mitä tässä nyt olen viime aikoina ihmisiltä kuullut, porkkanakakku tuntuu olevan aika monen lempi leivonnainen. Itse en ole koskaan ollut mikään porkkanakakun hehkuttaja tai suurkuluttaja, mutta ihan mielenkiinnosta päätin piristää sillä itseäni tänä viileänä ja pimeänä sunnuntai-iltana. Idean tähän antoi Kaisan tekemä "maailman terveellisin porkkanakakku", joka kuulosti enemmän kuin houkuttelevalta.

Olen viime aikoina yrittänyt elää herkutonta elämää ja lopputuloksena on ollut niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin. On todella vaikeaa yrittää tyydyttää leipomisinto, kun yrittää elää herkutonta elämää ja näin ollen ei voi joka päivä valmistaa sokeripitoisia leivonnaisia, koska herkkuhiirenä syön pellillisen tai vuoallisen herkkuja tuosta vaan! Nyt voin kuitenkin onnekseni hehkuttaa, että äsken valmistamaani porkkanakakkua voi hyvällä omallatunnolla syödä, sillä siihen ei tarvinut lisätä oikeastaan yhtään sokeria, rasvaa en laittanut ollenkaan ja jauhoina käytin ainoastaan kaurajauhoja. Tämä kakku soveltuu siis täydellisesti terveysintoilijan ruokavalioon!

Monesti olen myös lukenut ihmisten pettymyksiä siitä, kun innolla ollaan alettu valmistaa jotakin jälkiruokaa terveellisellä reseptillä ja pettymys on ollut suuri. Lopputulos ei ole lainkaan vastannut odotuksia ja maku on voinut olla jopa hirveä. Itselleni on sattunut samanlaisia tapauksia, mutta iloksenne voin ilmoittaa, että tällä reseptillä valmistuu melkeinpä alkuperäisen makuinen porkkanakakku!


Terveellinen porkkanakakku:
Pohja:
4dl kaurahiutaleita
1tl leivinjauhetta
2tl kanelia
1/2tl suolaa
1rkl steviaa (hunaja ja tavallinen sokeri käy myös)
 1prk (125g) Hedelmäsosetta (esim. Nestle Bona), jossa on vähän sokeria
5 kuivattua taatelia
2 munaa
2,5dl porkkanaraastetta

Tuorejuustokuorrute:
1dl raejuustoa
1,5dl maitorahkaa
1tl vaniljasokeria
Makeutusta oman maun mukaan 
2-3rkl maitoa
(halutessa lisää 4 tippaa vanilja-aromia)


Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Jauhota kaurahiutaleet jauhoksi esim. sauvasekoittimella. Lisää joukkoon muut kuivat aineet mukaanlukien stevia. Sauvasekoita hedelmäsose ja taatelit. Ei haittaa vaikka taateleista jäisi pieniä paloja, sillä ne soseutuvat massan lisääntyessä. Lisää kananmunat. Sekoita märät aineet kuivien joukkoon ja lisää porkkanaraaste joukkoon. Kaada taikina pyöreään irtopohjavuokaan, jonka pohja on päällystetty leivinpaperilla. Paista noin 15min. 

Nosta kakku jäähtymään ja valmista kuorrute. Soseuta raejuusto tasaiseksi soseeksi, jossa ei ole yhtään paloja. Lisää muut aineet joukkoon ja sekoita. Kun kakku on jäähtynyt, lisää kuorrute pohjan päälle. Laita jääkaappiin pariksi tunniksi.


By: Jessica

2.11.2013

Halloween-herkut

Tuntuu, että Halloween on pikkuhiljaa rantautumassa tänne Suomeenkin kurpitsojen määristä ja koristeista päätellen. Olen ihan varma, että jonkun ajan päästä suomalaiset lapsetkin menevät karkki vai kepponen-kierrokselle ja tuovat ämpärillisen herkkuja kotiin. Päätin tänä vuonna liittyä näiden Halloweenia juhlivien ihmisten joukkoon, ja valmistaa perhepäivälliselle Halloween-teemaisia muffinsseja. Ei niistä ihan niin pelottavia tullut, kuin mitä ehkä olisi pitänyt, mutta ehkä suklaakuorrutteiset kaksisilmäiset "kasvottomat" muffinssit olivat ensimmäiseksi Halloweeniksi ihan riittävän pelottavat. Ensi vuonna täytyy sitten panostaa tuplasti enemmän!

Meillä kotona tätä päivää juhlitaan perheen kesken tunnelmallisissa merkeissä: päivä pimenee nopeasti, joten kynttilät kuuluvat vakiovarustukseen. Lisäksi syömme hyvää ruokaa ja nautimme vapaapäivästä. Illalla olisi sitten suunnitelmissa kaverin tuparit hyvässä seurassa!


Kaksisilmäiset kuppikakut:
100g margariinia
2 munaa
2dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1dl turkkilaista tai maustamatonta jugurttia
2tl leivinjauhetta
1tl kanelia
3,5dl vehnäjauhoja
2 banaania
Kuorrute:
100g tummaa suklaata
2rkl turkkilaista jugurttia
2rkl tomusokeria
Koristeluun:
Ranskanpastilleja

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sulata rasva. Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Lisaa sula rasva ja jugurtti munavaahtoon. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Muusaa banaanit haarukalla ja lisää taikinaan. Jaa taikinat muffinivuokiin. Paista uunissa noin 20min. 

Kuorrute: Sulata suklaa vesihauteessa. Kaada sula suklaa muovikulhoon jäähtymään. Lisää loput aineksista ja vatkaa tasaiseksi. Pursota tai levitä lusikalla kuorrute muffinssien päälle. Koristele lopuksi ranskanpastilleilla.

Vinkki! Voit halutessa laittaa kuorrutetut kuppikakut jääkaappiin kovettumaan.


By: Jessica

29.10.2013

Terkut Helsingistä

Kuvaterveiset viime viikon Helsingin reissusta:


Voisin melkeinpä muuttaa Helsinkiin pelkästään Stockmannin jouluosaston takia! Olin ihan taivaissa siellä!!


 Pikavisiitti Helsingin luonnontieteellisessä museossa. Ihan huippu paikka!

 
 Viime viikon tapahtumilla elää taas seuraavat pari kuukautta! 

By: Jessica



19.10.2013

Kesäinen syyssää

Onko normaalia, että oma lämpömittari näyttää, että pihalla olisi +20 astetta, vaikka todellisuudessa asteet ovat melkein nollassa? Taitaa olla omassa mittarissa pikkasen jotain vikaa.. Tai sitten se johtuu parvekkeen lasi-ikkunoista. Luulin, että helpottaisin omaa elämää, kun ennen pihalle lähtöä riittää nopea vilkaisu mittariin, eikä tarvitse erikseen mennä parvekkeelle. Nyt näyttää siltä, että pelkkään mittariin vilkaisemalla lähden pelkällä t-paidalla ulkoilemaan tähän ihanaan syyssäähän.


Eilen touhusin ekaluokkalaisen serkkuni kanssa. Ilta meni pelaamisen ja leipomisen merkeissä. On yllättävän vaikea valita leivontaohjetta, johon 7-vuotias pystyy osallistumaan muutenkin, kuin pelkän kulhon ja vatkainten "puhdistamiseen". Loppujen lopuksi päädyimme kuitenkin herkulliseen ranskanpastillikakkuun, joka maistuu takuuvarmasti, ja jonka valmistamiseen pystyy pienikin leipuri osallistua. Reseptin kakkuun saat painamalla tästä.



Viikonloppuhan on aivan loistava ajankohta rästihommien tekoon, kun mitään muuta tekemistähän ei tietenkään olisi. Joten eikun koulutehtävien ja pyykkäyksen pariin. Hyvää viikonloppua!

By: Jessica
flerror3messageInvalid Content-Type.