15.1.2013

Perfect decoration

Varmaan niin kuin moni muu nainen, myös itse unelmoin täydellisen hienosti sisustetusta asunnosta hienoilla huonekaluilla, kalliilla tekstiileillä ja materiaaleilla sekä kivoilla yksityiskohdilla. Koska asun vielä kotona, odotan innolla, että pääsen muuttamaan omaan ensimmäiseen asuntooni ja sisustamaan sen ihan oman näköiseksi! Olen vuosien aikana kiinnostunut sisustuksesta yhä enemmän, ja siksi paineet ovatkin kovat, kun haluan sisustaa oman kotini kauniiksi, täydelliseksi, enkä halua epäonnistua. Epäonnistuminen on kuitenkin ehkä vähän väärä sana tähän, koska eiköhän se oma koti muotoudu ajan mittaan sen näköiseksi kuin haluaa. Mutta ehkä ymmärrätte asian ytimen. Olen käynyt myös kahtena viime vuotena asuntomessuilla Kokkolassa ja Tampereella, ja täytyy myöntää, että käynnit ja kuvien räpsimiset tuottavat inspiraatiota.


Kylie at home-sivustolta ja weheartista on ajan mittaan löytynyt aivan ihania sisustuskuvia! Niin kuin kuvista näkyy, omaan makuuni uppoavat vaaleat, modernit ja romanttiset sisustustyylit. Joukossa voi kuitenkin olla myös vähän tummempia, särmää antavia huonekaluja tai yksityiskohtia. Viimeisen kuvan olen itse ottanut Tampereen asuntomessuilta. En tiedä laittaisinko kyseistä lamppua omaan kotiini, mutta ainakin se olisi huomiota herättävä ja erilainen.

By: Jessica

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

flerror3messageInvalid Content-Type.