16.7.2014

Eurooppalaisia vieraita

 Minulla on ollut todella mielenkiintoiset neljä päivää, sillä kaksi belgialaista kaveriani tuli vierailulle Vaasaan. Tutustuimme toukokuussa koulun reissulla Virossa. Tyttöjen suunnitelmissa oli viettää kaksi viikkoa Suomessa, jonka aikana he tulisivat mm. moikkaamaan minua ja kaveriani.

Viikonloppu sujui todella rennossa meiningissä: kävelimme ympäri Vaasan keskustaa, ajoimme raippaluodon sillalle, teimme yhdessä hyvää ruokaa ja tutustuimme Vaasan yöelämään. Tämän kaiken kruunasi todella lämmin sää ja auringonpaiste pilvettömältä taivaalta. Maanantaina kuitenkin tuntui, että koko taivas olisi haljennut, sillä vettä satoi uskomattoman paljon. Saimme siis ihan luvan kanssa olla sisällä, joten päätimme käyttää tilaisuuden hyväksi ja vuokrata muutaman elokuvan. Voin sanoa, ettei se ollut mikään helpoin tehtävä. On melkeinpä mahdotonta vuokrata neljää ihmistä kiinnostavan elokuvan, sillä aina joku on nähnyt kaikki elokuvat ja joku ei tykkää tietyn genren elokuvista. Kaiken lisäksi joukossa oleva mieshenkilö ei helpottanut valintaa. Pääsimme kuitenkin loppujen lopuksi yhteisymmärrykseen ja jonkun American pie- tyyppisen elokuvan sijaan vuokrasimme Itse ilkimys ykkösen ja kakkosen. Ja voin sanoa, että toimii! Iästä ja kulttuurista riippumatta piirretyt toimivat aina!


Kun asuu vieraasta kulttuurista tulevien ihmisten kanssa, huomaa melko nopeasti heidän erilaiset tavat ja tottumukset elää. Huomasin mm. heti muutaman päivän päästä, että kun tytöt tulivat sisälle ulkoa, he eivät riisuneet kenkiään vaan kävelivät niillä sisätiloissa. Tämä tuntui todella erikoiselta, sillä suomalaisiin tapoihin kuuluu ottaa kengät pois. Kun mainitsin tästä heille, he olivat ihan ihmeissään: "otatteko te todella kengät pois, jos esimerkiksi menette ystävienne luokse?" Joo-o. Tämä varmasti on aika yleinen tapa muissa maissa, sillä olen aina esim. Sinkkuelämää katsoessani ihmetellyt, miksei Carrie ikinä riisu korkokenkiään pois ollessaan kotona tai jonkun toisen luona. Sainpahan tällekin nyt selityksen.

 

 Ehkä mieleenpainuvinta tyttöjen vierailun aikana oli se, kun ensimmäisenä iltana tarjosimme heille suomalaista perinneruokaa. Tarjolla oli ruisleipää, leipäjuustoa + lakkoja, karjalanpiirakoita + munavoita sekä mämmiä. Ei tytöille kovin hyvin maistuneet nämä ruuat, mutta se oli kuitenkin odotettavissa. Jälkikäteen kuitenkin harmittaa, etten ottanut videolle mämmin maistamis- tilannetta. Tyttöjen ilmeet olivat aivan uskomattoman hauskat, kun he maistoivat tätä mustaa, juuri siltä itseltään näyttävää jälkiruokaa. Naaman kipristys, käsi suun eteen ja mämmilautanen kauas kasvojen edestä. Näin se suurinpiirtein meni.

- Jessica

1 kommentti:

  1. Belgialaisille nuorille jää hauskat muistot loppuelämäksi mitä saivat syödä ja tapakulttuuri.Kiva kun olet jaksanu viedä paikasta toiseen varmaa tykkäsivät.Nättiä kuvia-Ritva

    VastaaPoista

flerror3messageInvalid Content-Type.