12.2.2013

Työtauko

Moikkamoi! Päätin tulla tässä pikaisesti käymään täällä bloginkin puolella vaikka puolen metrin korkuinen pino kirjoja odottaa tossa vieressä. Pitäisi saada aikaiseksi tehtyä kuvitteellinen tutkimus jostain psykologian alaan liittyvästä aiheesta. Laiskuus iski ja päätin tehdä välillä jotain muuta. Sitten vähän muihin juttuihin. Elikkä, oon saanu mun kuntokuurin hyvään alkuun ja erityisesti eilinen oli tosi menestyksekäs päivä kaloreiden kannalta (Kuvassa näkyy) + tuon lisäksi oli vielä 1,5 tunnin lentistreenit, joten ihan kiva!


Mulla on huomenna englannin yo-uusinta ja tällä kertaa päätin mennä kirjoittamaan sen lyhyenä. Toivottavasti tässä vuoden aikana on kielitaito kehittynyt gossip girlin ja muiden sarjojen myötä! Ajattelin vähän "treenata" kuulonymmärtämistä ja kattoa elokuvan - tietysti englanninkielisellä tekstityksellä. Ja tottakai pitää olla vähän leffaherkkuja. :D Ps. Eikä tämä systeemi ole mun mielestä yhtään itsensä huijaamista!


Kaupasta sai myös tällaisia uusia reseptivihkosia ja mietin jos niistä olisi valmistanut jotakin hyvää syömistä tänään tai huomenna. Varsinkin tuossa Pirkan lehdessä on tosi hyviä ohjeita!


Kamerasta löytyi myös tällaisia tosi taiteellisia kuvia!


Joo, eipä mulla muuta, moi! 

By: Jessica


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

flerror3messageInvalid Content-Type.